Inspiroivaa yrittäjyyttä, ilotulitteita ja ehtymättömiä ideoita
Mathias Julius Tallbergin 1800-luvulla tekemä työ näyttäytyy meille edelleen Helsingin keskustan ikonisissa rakennuksissa ja Tallberg-yhtiöiden päivittäisessä, menestyksekkäässä liiketoiminnassa. Mutta miten tämä kaikki sai alkunsa?
Julius Tallbergin aika
Mathias Julius Hjalmar Tallberg syntyi 25. toukokuuta vuonna 1857. Hänen isänsä oli nimeltään Carl Wilhelm ja äitinsä Sofia Wilhelmina. Isä oli ensimmäisen vaimonsa kuoltua muuttanut Porista Turkuun ja saanut toimen Kakolan vankilan kirjanpitäjänä. Vuotta myöhemmin hän avioitui uudelleen ruotsalaisen parkitsijamestari Henrik Enlundin tyttären, Sofian kanssa. Carl ja Sofia saivat viisi lasta: neljä poikaa ja yhden tyttären. Pojista nuorin sai nimekseen Mathias Julius Hjalmar.
Isä kuoli vuonna 1870 Juliuksen ollessa vasta 13-vuotias. Isommat veljet olivat jo aikuisia. Juliuksen ja hänestä seuraavan isoveljen välinen ikäero oli kahdeksan vuotta. Perheellä ei ollut sanottavasti omaisuutta, joten isän kuolemasta seurasi suuria taloudellisia vaikeuksia. Julius opiskeli tuolloin Turun yläalkeiskoulun kolmannella luokalla, mutta joutui jättämään koulun kesken ja hakeutumaan ansiotyöhön. Juliuksen ensimmäinen työpaikka oli Julius Torckellin rautakauppa.
Synnynnäinen ja neuvokas kauppamies
Nuori Julius osoittautui synnynnäiseksi kauppamieheksi ja liikkeenjohtajaksi. Hän oli aktiivinen ja teki rohkeasti muutosehdotuksia havaitsemistaan puutteista ja epäkohdista liikkeessä. Ja jo reilusti alle 20-vuotiaana hänet nimitettiin myymälän ”vanhimmaksi”, jonka tehtävänä oli tehdä tilitykset yrityksen omistajalle. Julius opiskeli työn ohella, vaikka työpäivät olivatkin tuohon aikaan pitkiä. Hän mm. suoritti erinomaisin arvosanoin kirjanpitäjän kurssin. Julius oli ilmiömäinen ideoija: Hän ehdotti työnantajalleen järjestettäväksi joulunajan myyntinäyttelyä, jollaista ei Turussa oltu koskaan aiemmin järjestetty. Siitä tuli menestys. Hän neuvoi liikkeen omistajaa perustamaan ruuti- ja dynamiittikaupan, josta tuli myös menestys. Julius opetteli omin päin valmistamaan ilotulitteita ja myös niistä tuli myyntimenestyksiä. Ja kun Julius 21 vuotiaana erosi liikkeen palveluksesta ja muutti Helsinkiin, myi Torckell rautakauppansa ja keskittyi vain ruuti- ja dynamiittikauppaan. Tästä Juliuksen kehittämästä liikeideasta, kun oli kehkeytynyt Torckellin tuottavin liiketoiminta-alue.
Ideanikkarista kaupunkiin kirjanpitäjäksi ja kohti yrittäjyyttä
Vuonna 1878 Julius jätti rautakaupan ja ilotulitteet ja lähti isoon kaupunkiin kirjanpitäjäksi. Lue koko tarina siitä, miten Julius Tallberg ja ikoninen tavaratalo Stockmann nivoutuvat toisiinsa.