Tallbergin asiakastyytyväisyys toimialan huipulla, NPS 58

Uutiset

Julius Tallberg-Kiinteistöt Oyj sai tänäkin vuonna huipputuloksen KTI Kiinteistötieto Oy:n toteuttamassa toimitilojen asiakastyytyväisyysvertailussa. Vertailuaineistossa oli mukana 23 osallistujayritystä.

Suositteluhalukkuutta kuvaava NPS nousi ennätyskorkealle ja on vertailun toiseksi paras, 58. Myös kokonaistyytyväisyys asteikolla 1 – 5 on kiitettävällä tasolla 4,03. Tyytyväisyys vuokranantajan toimintaan yritysvastuuasioissa kipusi huikeaan lukeman 4,27 asteikolla 1 – 5.

”Haastava aika pakottaa kaikkia yrityksiä miettimään toimintaansa uudella tavalla. Asiakastyytyväisyyden parantaminen on merkittävä teko jatkuvasti muuttuvassa toimintaympäristössä”, toimitusjohtaja Timo Valtonen sanoo.

”Emme koskaan ole maalissa, mutta juuri nyt kiitän lämpimästi henkilöstöämme ja kumppaneitamme hyvästä työstä. Samalla kiitän asiakkaitamme siitä, että olette vastanneet tähän kyselytutkimukseen; käyttämänne aika ja antamanne palaute on meille arvokasta jatkokehittämiseen”, jatkaa Valtonen.

Tulokset lyhyesti

  • Aktiivisten suosittelijoiden osuus on kasvanut viime vuoteen nähden ja nettosuositteluindeksi on vertailun toiseksi korkein.
  • Kokonaistyytyväisyys on noussut eniten kaikista osallistujista, ja on vertailun kolmanneksi paras.
  • Selkein muutos on havaittavissa kokonaistyytyväisyydessä ylläpitopalveluihin, ja tämä on nyt keskimääräistä korkeampi.
  • Kehityskohteita on löydettävissä, kun tuloksia tarkastellaan yksityiskohtaisemmin kohde- ja kysymystasolla.
  • Tallbergin vastausprosentti oli 72 %

Lue myös nämä

  • Tallberg vahvistaa vastuullisuusviestintäänsä konsernitason raportoinnilla  

    Tallberg vahvistaa vastuullisuusviestintäänsä konsernitason raportoinnilla  

    Tallberg on julkaissut ensimmäisen konsernitason vastuullisuusraporttinsa, joka kokoaa yhteen konsernin vastuullisuustyön, tavoitteet ja keskeiset kehitystoimenpiteet vuodelta 2025. Raportti on laadittu eurooppalaisia kestävyysraportoinnin standardeja mukaillen.  Tallberg ei kuulu lakisääteisen kestävyysraportoinnin piiriin, mutta on päättänyt raportoida vastuullisuudestaan vapaaehtoisesti. Konsernin vastuullisuusraportti on laadittu mukaillen EFRAG:n (European Financial Reporting Advisory Group) joulukuussa 2025 julkaisemia yksinkertaistettuja ESRS-standardeja. Päätös perustuu haluun…

  • Hyvinvointia arjen keskellä: kuntokeskus Elixia vahvistaa Lielahden palvelukokonaisuutta

    Hyvinvointia arjen keskellä: kuntokeskus Elixia vahvistaa Lielahden palvelukokonaisuutta

    Lielahdessa, Tallbergin Pahvitehtaankadun kiinteistössä, yksi keskeisistä toimijoista on kuntokeskus Elixia, joka tuo hyvinvointia, liikettä ja yhteisöllisyyttä osaksi kaupunkilaisten arkea. Monipuolista treeniä eri tarpeisiin Elixia Lielahti tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden kuntosaliharjoitteluun ja panostaa erityisesti monipuoliseen ryhmäliikuntatarjontaan. Liikuntakeskuksessa voi harjoitella omatoimisesti, osallistua Cycling, Indoor Running ja Performance Hyrox tunneille tai valita perinteisempiä, tutumpia ryhmäliikuntatunteja. Uutuuksista erityisen suosittuja ovat…

  • Lielahdesta arjen tarpeet yhdellä kertaa

    Lielahdesta arjen tarpeet yhdellä kertaa

    Tallbergin omistamat liikekiinteistöt Tampereen Lielahden elinvoimaisella alueella kokoavat yhteen yrityksiä, jotka palvelevat asiakkaita monipuolisesti kaikissa arjen tarpeissa. Alueen suosio on helppo ymmärtää: monta asiaa hoituu sujuvasti yhdellä kertaa, olitpa sitten liikkeellä autolla tai julkisilla liikennevälineillä. Pahvitehtaankadulta arjen hankintoja ja hyvinvointia Osoitteessa Pahvitehtaankatu 2 hoituvat yhdellä käynnillä arjen hankinnat, sisustusostokset ja oma hyvinvointi. Puuilosta löytyvät tarvikkeet…