Oulunkylän kiinteistöä on kehitetty jatkuvasti – nyt tavoitteena erinomainen energiatehokkuus

Uutiset

Kuva: Gigantti Oy

Erno Paakki Tallbergilta kertoo Liukumäentie 15:n kehittämisestä Tallbergilla.

– Kiinteistöön on tehty muutos- ja modernisointitöitä viimeksi vuonna 2019. Gigantin tiloihin rakennettiin toimisto- ja sosiaalitiloja ennen muuttoa. Lokakuussa kohteessa alkaa energiaremontti ja rakennuksen julkisivua ja seinärakenteita saneerataan. Myös pihan ulkovalaistusta uusitaan.

– Energiaremontissa uusimme kiinteistön rakennusautomaatiojärjestelmän sekä ilmanvaihtolaitteistot. Moderni rakennusautomaatio ohjaa talotekniikkaa ja siten energiankulutusta. Toimistotiloissa anturit mittaavat erityisesti hiilidioksidipitoisuutta ja varastotiloissa lämpö- ja kosteuspitoisuutta. Olosuhteet ohjautuvat automaattisesti antureiden keräämän datan mukaisesti.

Kiinteistössä käynnissä olevat julkisivuremontit ja ulkovalaistuksen uusiminen olivat lokakuun alkupuolella edenneet puoleen väliin. Paakki kertoo, että saneerauksessa parannetaan rakennuksen lämmöneristyksen tiiveyttä ja uusitaan profiilipellit, mikä lisää edelleen kohteen energiatehokkuutta.

Suorat vaikutukset asiakkaalle: fiksua toimintaa ympäristön ja taloudellisuuden kannalta

Paakki sanoo myös, että tavoitteena on vähentää kiinteistön ympäristöpäästöjä, mihin energiaremontit vaikuttavat suoraan. Tämän tiedetään vaikuttavan asiakkaiden tyytyväisyyteen voimakkaasti.

Olosuhteita seurataan jatkossa sekä automaation avulla että paikalla kiinteistössä. Säätöjä optimoidaan ”on-line”, jolloin varmistetaan suunnitelmien mukainen toiminta.

– Olosuhteiden kehittymistä sekä energiankulutusta raportoimme vuokralaisille säännöllisesti. Kulutushan vaikuttaa suoraan vuokralaisten käyttökustannuksiin kohteessa. Tämä on meidän yhteinen asiamme, aivan kuten vaikuttaminen ympäristövaikutuksiin, Paakki sanoo.

Valmista vuoden 2022 alussa

Kiinteistö on kovassa käytössä koko ajan. Remontteja tehdään tiloja sulkematta eikä asiakkaiden toimintaan saa syntyä häiriöitä tai katkoksia.

– Alueella liikkuu luonnollisesti urakoitsijoita, joiden kanssa on keskusteltu myös turvallisesta liikkumisesta alueella. Tämä koskee erityisesti rakennuksen ulkopuolella tehtäviä töitä, kulkeehan alueella täysperävaunurekkoja sekä pienempiä kuljetusautoja tiiviissä aikatauluissa.

Lisätietoja

Erno Paakki, tekninen isännöitsijä, 050 300 5574, erno.paakki@tallberg.fi

Lue myös nämä

  • Tallberg vahvistaa vastuullisuusviestintäänsä konsernitason raportoinnilla  

    Tallberg vahvistaa vastuullisuusviestintäänsä konsernitason raportoinnilla  

    Tallberg on julkaissut ensimmäisen konsernitason vastuullisuusraporttinsa, joka kokoaa yhteen konsernin vastuullisuustyön, tavoitteet ja keskeiset kehitystoimenpiteet vuodelta 2025. Raportti on laadittu eurooppalaisia kestävyysraportoinnin standardeja mukaillen.  Tallberg ei kuulu lakisääteisen kestävyysraportoinnin piiriin, mutta on päättänyt raportoida vastuullisuudestaan vapaaehtoisesti. Konsernin vastuullisuusraportti on laadittu mukaillen EFRAG:n (European Financial Reporting Advisory Group) joulukuussa 2025 julkaisemia yksinkertaistettuja ESRS-standardeja. Päätös perustuu haluun…

  • Hyvinvointia arjen keskellä: kuntokeskus Elixia vahvistaa Lielahden palvelukokonaisuutta

    Hyvinvointia arjen keskellä: kuntokeskus Elixia vahvistaa Lielahden palvelukokonaisuutta

    Lielahdessa, Tallbergin Pahvitehtaankadun kiinteistössä, yksi keskeisistä toimijoista on kuntokeskus Elixia, joka tuo hyvinvointia, liikettä ja yhteisöllisyyttä osaksi kaupunkilaisten arkea. Monipuolista treeniä eri tarpeisiin Elixia Lielahti tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden kuntosaliharjoitteluun ja panostaa erityisesti monipuoliseen ryhmäliikuntatarjontaan. Liikuntakeskuksessa voi harjoitella omatoimisesti, osallistua Cycling, Indoor Running ja Performance Hyrox tunneille tai valita perinteisempiä, tutumpia ryhmäliikuntatunteja. Uutuuksista erityisen suosittuja ovat…

  • Lielahdesta arjen tarpeet yhdellä kertaa

    Lielahdesta arjen tarpeet yhdellä kertaa

    Tallbergin omistamat liikekiinteistöt Tampereen Lielahden elinvoimaisella alueella kokoavat yhteen yrityksiä, jotka palvelevat asiakkaita monipuolisesti kaikissa arjen tarpeissa. Alueen suosio on helppo ymmärtää: monta asiaa hoituu sujuvasti yhdellä kertaa, olitpa sitten liikkeellä autolla tai julkisilla liikennevälineillä. Pahvitehtaankadulta arjen hankintoja ja hyvinvointia Osoitteessa Pahvitehtaankatu 2 hoituvat yhdellä käynnillä arjen hankinnat, sisustusostokset ja oma hyvinvointi. Puuilosta löytyvät tarvikkeet…