Tallberg vahvistaa vastuullisuusviestintäänsä konsernitason raportoinnilla  

Uutiset

Tallberg on julkaissut ensimmäisen konsernitason vastuullisuusraporttinsa, joka kokoaa yhteen konsernin vastuullisuustyön, tavoitteet ja keskeiset kehitystoimenpiteet vuodelta 2025. Raportti on laadittu eurooppalaisia kestävyysraportoinnin standardeja mukaillen. 

Tallberg ei kuulu lakisääteisen kestävyysraportoinnin piiriin, mutta on päättänyt raportoida vastuullisuudestaan vapaaehtoisesti. Konsernin vastuullisuusraportti on laadittu mukaillen EFRAG:n (European Financial Reporting Advisory Group) joulukuussa 2025 julkaisemia yksinkertaistettuja ESRS-standardeja. Päätös perustuu haluun kehittää toimintaa systemaattisesti sekä lisätä läpinäkyvyyttä sidosryhmille. 

– Vastuullisuus on keskeinen osa pitkäjänteistä kiinteistöliiketoimintaa ja sijoittamista. Haluamme ymmärtää vaikutuksemme entistä paremmin, kehittää toimintaamme sekä viestiä vastuullisuustyöstämme kansainvälisesti tunnistettujen viitekehysten mukaisesti, kertoo talousjohtaja Christoffer Wiklund.  

Vastuullisuusraportointi tukee Tallbergin liiketoimintaa erityisesti kiinteistöomaisuuden arvon säilyttämisessä ja kasvattamisessa. Vastuullisuuden systemaattinen johtaminen auttaa vastaamaan kiristyvään sääntelyyn, markkinoiden muutoksiin ja sidosryhmien kasvaviin odotuksiin. 

– Kestävyysnäkökulmat vaikuttavat yhä vahvemmin kiinteistöjen arvoon, rahoituksen saatavuuteen ja asiakaskysyntään. Raportointi tukee päätöksentekoa ja auttaa kehittämään toimintaa pitkäjänteisesti, Wiklund toteaa.  

Tallberg konserni on viestinyt aiemmin kestävyysraportointiin valmistautumisesta, ja nyt julkaistu raportti kokoaa työn tulokset ensimmäistä kertaa konsernitasolla. 

Mitä raportti kertoo Tallbergin vastuullisuustyöstä 

Raportti kuvaa ensimmäistä kertaa kokonaisvaltaisesti, miten vastuullisuus on integroitu Tallbergin liiketoimintaan ja arvonluontiin. Keskeiset sisällöt ovat: 

Vastuullisuus osana strategiaa 

Tallbergin toiminta perustuu pitkäjänteiseen omistajuuteen ja vastuulliseen arvonluontiin, jossa huomioidaan samanaikaisesti taloudelliset, ympäristöön liittyvät ja sosiaaliset näkökulmat. 

Ilmastonmuutoksen hillintä ja energiatehokkuus 

Raportissa kuvataan eteneminen kohti vähähiilistä kiinteistökantaa, mukaan lukien energiatehokkuusinvestoinnit, uusiutuvan energian lisääminen sekä päästöjen vähentäminen. 
Vuonna 2025 kiinteistöjen Scope 1–2-päästöintensiteetti laski 11 %.  

Ilmastoriskit ja liiketoiminnan resilienssi 

Tallberg on tunnistanut ja arvioinut ilmastonmuutokseen liittyviä fyysisiä ja siirtymäriskejä koko kiinteistöportfoliossaan sekä hyödyntänyt skenaarioanalyysiä päätöksenteon tukena.  

Henkilöstö ja työyhteisö 

Raportti kuvaa henkilöstön hyvinvointiin, osaamiseen ja vuoropuheluun liittyviä käytäntöjä. Työtyytyväisyys on erittäin korkealla tasolla (eNPS 92).  

Hyvä hallintotapa ja eettinen toiminta 

Vuonna 2025 käyttöönotettu konsernin yhteinen toimintatapaohje (Code of Conduct) vahvistaa eettistä liiketoimintaa, riskienhallintaa ja yhtenäisiä toimintatapoja.  

Olennaiset teemat ja kehityssuunta 

Raportointi perustuu kaksoisolennaisuusanalyysiin, jonka avulla Tallberg on tunnistanut keskeiset vastuullisuusteemat ja priorisoinut kehitystoimenpiteitä.  

Tutustu raporttiin 

Tutustu Tallbergin ensimmäiseen konsernitason vastuullisuusraporttiin:  

Lue myös nämä