1800-luvulla ei puhuttu työpaikkademokratiasta. Oli itsestään selvää, että liikkeen tai tehtaan omistaja ratkaisi kiistat ja riidat. Syntyi helposti työnantajadespootteja, joita työntekijät pelkäsivät. Mutta oli myös sellaisia synnynnäisiä johtajia kuin Julius Tallberg. Hän vaati alaisiltaan paljon, mutta toimi itse erinomaisena esimerkkinä ahkeruudesta, täsmällisyydestä ja tasapuolisuudesta. On sanottu, että hän oli pohjimmiltaan sosiaalisempi kuin moni tämän päivän ihminen. Hän koetti kaikin mahdollisin tavoin huolehtia työntekijöidensä viihtyvyydestä niin työpaikalla kuin sen ulkopuolellakin – piirre, joka oli tuohon aikaan sangen harvinainen. Hän järjesti vuosittain juhlia työntekijöilleen ja heidän perheilleen. Nämä tilaisuudet olivat usein todellisia elämyksiä osanottajilleen. Liikkeen alkuvuosina henkilökunnalle järjestettiin kesäretkiä Lauttasaareen, jossa Julius Tallbergilla oli huvila jo kauan ennen kuin hän osti itselleen koko saaren. Kun henkilökunnan koko kasvoi, luovuttiin näistä retkistä ja tilalle tulivat henkilökuntajuhlat kaupungin ravintoloissa. Isännän ja alaisten kesken vallitsi poikkeuksellisen lämmin ja patriarkaalinen suhde.
1900-luvun alussa ei yhteiskunta pystynyt tarjoamaan kansalaisilleen juurikaan sosiaalisia etuja. Sairausvakuutuksia tai kansaneläkettä ei vielä tunnettu. Sosiaalista turvaa sai ainoastaan säästämällä itse pahojen päivien varalle. Kaikille tällainen säästäminen ei kuitenkaan ollut mahdollista. Julius Tallberg, ajatellen työntekijöidensä parasta, pani liikkeessään alulle henkilökunnan eläkekassan, joka toimi aina 1990-luvulle asti.
Julius Tallberg tuki avokätisesti myös henkilökunnan liikuntaharrastuksia. JT-Urheiluseura perustettiin jo vuonna 1908.
Tallberg Konserni
Suomalaistentie 7
02270 Espoo
Puh. 020 7420 700
Faksi 020 7420 719