Ei ajankohtaisia asioita
Tallberg-konserni on palvellut 130 vuoden ajan kotimaisen teollisuuden ja kaupan alan yrityksiä. Tänä päivänä konsernin toiminta ja omistukset ovat keskittyneet kiinteistösijoittamiseen, tekniseen kauppaan sekä pitkäaikaisiin osakesijoituksiin. Kuusi itsenäisesti toimivaa tytäryhtiötä muodostavat Tallberg-konsernin, jonka emoyhtiö on Oy Julius Tallberg Ab. Konsernin liikevaihto on noin 25 miljoonaa euroa ja tasearvo noin 300 miljoonaa euroa. Konsernissa työskentelee noin 50 henkilöä.
Konsernin vahvuuksia ovat erikoisosaaminen ja asiakaskeskeinen palvelu. Tavoitteena on luoda pitkät ja luotettavat liikesuhteet. Konsernin kannattavuus on hyvä ja rahoitusrakenne vakaalla pohjalla. Ne luovat hyvät edellytykset kasvaa ja laajentua kannattavasti valituilla toimialoilla.
Konsernista on laadittu uusi esite lokakuussa 2010. Kts. esite tästä.
Tallberg Konserni
Suomalaistentie 7
02270 Espoo
Puh. 020 7420 700
Faksi 020 7420 719